Hevosurheilussa vedonlyönnillä on pitkäaikainen perinne, vaikka se ei Suomessa olekaan suositumpien lajien huippukärjessä harrastajien määrän puolesta.

Hevoslajeissa, niin kuin kaikkea muutakin urheilua ja tuloksia ennustettaessa, on lajitietämyksellä ja aktiivisella kisojen seuraamisella suuri merkitys. Useat raviveikkaajat ovatkin todellisia asiantuntijoita, ja osa jopa tekee sitä päivätyökseen.

horse-race_3054070

Hevosurheilu ja vedonlyönti Suomessa

Suomessa suuri hevosurheiluun keskittyvä sivusto on hyvä lähtökohta alasta kiinnostuneelle vedonlyöjälle taustatietojen ja lajin ymmärtämiseksi. Ravivedonlyöntiä voi pelata vaivattomasti internetissä, ja kansainvälisillä sivustoilla tarjontaa löytyy myös maailmanlaajuisesti. Voiton suurus riippuu kertoimesta. Pelitapoja on useita, mutta suosituin muoto on veikata, mikä hevosista ylittää maalilinjan ensimmäisenä.

Yhdessä ravitapahtumassa ajetaan monta lähtöä, joten paikan päällä pelaaville riittää jännitystä. Kaikkia ravilähtöjä voi pelata myös Internetin välityksellä. Kauppalehden mukaan jopa ulkoministeri luonnehtii raveja suomalaiseksi kansallisurheiluksi, ja kilpailuja seuraa suuri määrä suomalaisia.

Moni pelaaja karttaakin kuitenkin raveja lajitietämyksen ja viitseliäisyyden puutteen vuoksi ja turvautuu mieluummin helposti pelattaviin ja taitoa vaatimattomiin peleihin.

Uusi trendipeli on Eurojackpot

Tarjontaan on tullut viime vuosina mukavaa lisäystä, kun perinteisen kotimaisen Loton rinnalle on noussut myös kansainvälisesti uutisoitu Eurojackpot.

Eurojackpot on koko ajan suosiotaan kasvattava monikansallinen peli, jonka jättipotti on huikea. Sitä voi Suomessa pelata niin internetissä kuin valtuutetuilla jälleenmyyjien pisteillä. Eurojackpot tulokset voi tarkistaa internetin lisäksi eri sanomalehdistä ja tekstikanavalta. Eurojackpot jakaa valtavia 10-90 miljoonan euron päävoittoja.

Nettikasinovertailu.info-sivuston mukaan Suomessa Eurojackpotista kertynyt tuotto jää aina kotimaahan, vaikka voitto menisikin muualle Euroopassa. Sivusto kertoo, että suomalaiset pääsevät nauttimaan tuottorahoista muun muassa erilaisissa kulttuuritapahtumissa ja lasten päiväkerhoissa.

Pelaaminen on perinteisen lottopelin tapaan helppoa, ja voittaminen perustuu taidon sijasta tuuriin ja todennäköisyyksiin.

Mitä aloittelijan kannattaa ottaa huomioon?

Aloittelevalle uhkapelaajalle Eurojackpot on ravivedonlyöntiä vaivattomampi vaihtoehto, joskin päävoiton todennäköisyys jää pieneksi.
Äkkirikastumisesta haaveileville peli on toki kiinnostava, mutta tulee muistaa, että pienellä vaivalla ja lajiin perehtymisestä saa esimerkiksi ravivedonlyönnistä todennäköisesti Eurojackpotia tuottoisamman uhkapelikohteen. Raviurheilu voi viedä mennessään, jos siitä innostuu todella kovasti.